SAMPLE SALE // Riemumekko, Forest is dancing // koko XL/2XL
Normaalihinta
€214.00
€130.00
ALE
// SAMPLE SALE -tuotteet ovat mallikappaleita tai kuvausvaatteita, joiden mitoissa tai kaavoituksessa saattaa olla pienimuotoisia eroja lopullisiin tuotteisiin verrattuna. Esimerkiksi pääntiellä voi olla erilainen huolittelu, langat saattavat olla eri väriä tms. Sample sale-tuotteista saattaa puuttua myös pesulappuja tai muita tekstiilietikettejä.
Rakastettu Riemumekko mystisen kauniissa Forest is dancing -kuosissa, joka vie sinut metsän rauhaan ja tanssittaa keskipäivän valosta yön mystisille tunneille asti.
‘Forest is dancing’ on saanut innoituksensa metsän tyynnyttävästä tanssista: Valo välkkyy puiden välistä, lehdistä kuuluu havina. Tiainen lentää ohitse, orava hyppää oksalta ja sammal tekee pinnoista samettia. Kuuntele. Koe. Pysähdy aistimaan. Metsä tanssii ympärillämme.
Vaatteen on suunnitellut Marjaana Paldanius ja Elena Ahjosaari. Mallimestarina on toiminut pukusuunnittelija Marjo Haapasalo ja kuosin on Televisiolle luonut Varpu Kronholm.
Kannustamme kilttiin vaatekulttuuriin. Kangas on painettu saksalaisessa perheyrityksessä. Ompelu tapahtuu Turussa, tässä ihan lähellä.
Oman mallistomme tuotteille on myönnetty Avainlippu-merkki.
Materiaalit: 100% Viskoosi.
Hoito-ohjeet: Hellävarainen konepesu 30 asteessa, suositellaan pesupussin käyttöä. Pesu samansävyisten kanssa. Vaate kuositellaan kosteana, suositellaan kuivausta vaakatasossa. Hellävarainen silitys nurjalta puolelta. Mahdollinen kutistuminen 6%.
Suunniteltu ja valmistettu Suomessa.
Mallimme on 174cm pitkä ja hänellä on yllään koko M/L.
Suuntaa-antavat mitat:
XS/S: Rinnanympärys 104cm, etupituus olalta 96cm, hihan pituus 37cm
M/L: Rinnanympärys 106cm, etupituus olalta 100cm, hihan pituus 37,5cm
XL/XXL: Rinnanympärys 118cm, etupituus olalta 103cm, hihan pituus 37,5cm
3XL/4XL: Rinnanympärys 132cm, etupituus olalta 106cm, hihan pituus 38cm
Telkkarin vinkki: Kangas kutistuu ensimmäisessä pesussa noin 6%. Kutistuminen kannattaa huomioida kokoa valitessa.